,

UNIKLUBI aloittaa Tavastia-Klubilta... 03.09.2010
uniklubi.jpgUniklubi aloittaa Kultakalat-kiertueen levynjulkaisu keikalla Tavastia-Klubilta 30.09.10 ja liput on jo myynnissä! Tavastialta jatketaan Hämeenlinnan Sirkukseen jonka jälkeen vuorossa on Turun Klubi... Uniklubin keikkakalenteriin päivitetty kiertueen paikat ja lisäyksiä tulossa. Uniklubi on kasvanut tälle rundille 6henkiseksi kosketinsoittajan myötä ja bändin livekunto on Rock!!!  

HEVISAURUS LÄHTEE KONSERTTISALIKIERTUEELLE 03.09.2010

hevisaurus.jpgLasten suosikkiyhtye Hevisaurus tekee viikon kestävän konserttisalikiertueen marraskuussa. Hevisaurukset nähdään Espoossa, Tampereella, Turussa, Porissa, Lahdessa, Järvenpäässä ja Hämeenlinnassa. Liput keikoille ovat jo myynnissä.

Hevisaurus julkaisee toisen albuminsa Hirmuliskojen yö 15. syyskuuta. Albumin ensimmäinen singlelohkaisu on joukkolaulantaan kehoittava Saurusarmeija. Levyn tuotannosta vastasi sama tiimi kuin ensimmäisessäkin; tuottajina hääri Pasi Heikkilä ja Nino Laurenne. Kappaleet ovat Hevisaurus-yhtyeen käsialaa.

 


Mikael Gabriel Popgeen edustukseen! 27.08.2010

mg.jpgNuori suomalainen räppäri Mikael Gabriel on siirtynyt Popgeen edustukseen.

Debyyttialbumi, 5 miljoonaa muuta herätti laajaa kiinnostusta ja Mikaelin Youtube-videoiden klikkaukset hipovat jo kahta miljoonaa.
Uusi albumi, “Pohjoisen poika” ilmestyy Universal Musicin kautta lokakuussa, ja syksyn aikana Suomen keikkalavoilla esitellään huippuenergistä menoa ja kuumia tunteita.


ANNA PUU KEIKOILLA SYYSKUUSSA MYÖS KONSERTTISALEISSA! 24.08.2010
anna.jpgAnnaa on mahdollista nähdä keikoilla syyskuussa myös konserttisaleissa ke 22.9-su 26.9 välisenä aikana. Anna kiertää seitsemän henkisen kokoonpanon kanssa viisi eri konserttisalia. Konserttipaikkakunnat ovat seuraavat:

22.9    Lahti, Sibeliustalo
23.9    Suolahti, Suolahtisali
24.9    Järvenpää, Järvenpää-talo
25.9    Espoo, Tapiolasali
26.9    Tampere, Tampere-talo

Tarkemmat tiedot konserteista löytyy keikkapaikkakohtaisista linkeistä.

UNIKLUBI jatkaa Himotuimmat ykkösenä! 23.08.2010

uniklubi.jpgUniklubin paalupaikka pysyy.. "Aikasi on nyt" jatkaa ties monettako viikkoa YleX:n Himotuimmat-listan paalupaikalla, kiitos siitä teille! Äänestystä voi jatkaa täällä: http://ylex.yle.fi/radio/ohjelmat/himotuimmat/chart  Uniklubia voit äänestää myös näillä kanavilla: Radio Rock, Radio Nova, NRJ Top 10, Finska Pinnar... 

 


Pariisin Kevään Avaruuseikkailu 2010 –kiertue starttaa syyskuussa 23.08.2010

pariisin.jpgKesän aikana koko kansan suosikiksi noussut Pariisin Kevät jatkaa keikkailua myös syksyllä. Kiertueen nimeksi valikoitui fanien ehdottamien nimien joukosta Avaruusseikkailu 2010. Kiertue starttaa Tampereen YO-talolta syyskuun 22. päivä. Kaikki kiertueen keikat nähtävissä kotisivuillamme Pariisin Kevät-osiossa.  

Keväällä julkaistun Astronautti –albumin kolmas single on levyn avausraita Matkalla etelään. Kappale jaetaan radioille ensi viikolla. Pariisin Kevään Tämän kylän poikii –single on soinut koko kesän radioissa nousten yhdeksi tämän kesän hiteistä.

Lue lisää >>

LORDIN UUSI VIDEO MAAILMANLAAJUISESSA ENSINÄYTÖSSÄ WWW.METAL-HAMMER.DE-SIVULLA 20.08.2010

lordi.jpgLordin uusi video This Is Heavy Metal saa maailmanlaaajuisen ensinäyttönsä arvostetun metallilehden Metal Hammerin saksankielisen version nettisivuilla tänään. Video on yksinoikeudella kyseisellä www.metal-hammer.de -sivulla tästä päivästä 20.08. kello 13.00 lähtien aina maanantaiaamuun 23.8. kello 01.00 saakka.

Lordin viides studioalbumi  Babez For Breakfast julkaistaan 15. päivänä syyskuuta, 2010 Euroopassa ja USAsa. Uuden levyn virallinen julkaisukeikka järjestetään Helsingissä Nosturissa lauantaina 18. syyskuuta. Lordi esiintyy ensimmäistä kertaa uusissa asuissaan Radio Rock –risteilyllä Tallink Silja Baltic Princess –aluksella 11.-12.9.2010.


Hanna Pakarinen laulaa elämänmakuisia tarinoita omalla äidinkielellään 16.08.2010
hanna.jpgYksi maamme rakastetuimmista naisartisteista, Hanna Pakarinen, tekee vaikuttavan paluun täysin uudella kaavalla. Hän on vaihtanut laulukielen englannista suomen kieleen ja on kirjoittanut albuminsa kappaleiden tekstit suurimmaksi osaksi itse, tuottaja Markus Koskisen avustuksella. ” Moni on sitä jo pitkään kysynyt, että miksi et laula Hanna suomeksi? Mie oon itse aina ajatellut sen asian niin, että jos teen levyn suomeksi, niin haluan itse sen kirjoittaa. Ja tämä on ihan vaan omaa jääräpäisyyttä! Ja sitä varten miun on täytyny elää tätä elämää tähän asti ja sitä kautta olen ajautunut tilanteeseen että tämä on mahdollista.” Hanna kiteyttää. Albumi ”Paperimiehen tytär” julkaistaan 20. lokakuuta. Lue lisää >>


k
Tänään  Uniikki  Jyväskylä  Syysopen ( Lounaispuisto )
Tänään  Pete Parkkonen  Jyväskylä  Lounaispuisto
08.09.2010  Mariska & Pahat Sudet  Joensuu  Sokos Hotel Kimmel
08.09.2010  Fintelligens  Helsinki  Tba.
08.09.2010  Hevisaurus  Helsinki  Narinkkatori
08.09.2010  Pyhät Tepot  Helsinki  Club Liberté
09.09.2010  Fintelligens  Nurmes  Hyvärilän Nuorisokeskus
09.09.2010  Happoradio  Helsinki  Narinkkatori
09.09.2010  Hevisaurus  Helsinki  Narinkkatori
09.09.2010  Pyhät Tepot  Jyväskylä  Jyväskylän Yliopisto / Kampus Kino
 
Anna Puu
Ari Koivunen
AlaValA
Backstabbing Bastard
Belle Who
Bling Bling Group
Elastinen
Elias Hämäläinen
Esa Nummela
Eve
Fintelligens
Hanna Pakarinen
Happoradio
Hevisaurus
Iso H
Kanada
Koop Arponen
Lord Est
Lordi
Mariska & Pahat Sudet
Mauron Maiden
Mikael Gabriel
Monday
Niko Ahvonen & Cortina Jets
Osmo Ikonen
Pariisin Kevät
Paul Oxley
Pete Parkkonen
Petra
PMMP
Prestige
Puhuva Kone
Pyhät Tepot
Raptori
Ressu & Jussi Ysärihitit Tour
Soul Sisters
Teleks
The Five Corners Quintet
The Giant Leap
The Monday Box
Thunderstone
Timi Lexikon
Uniikki
Uniklubi
Waldo's People
Viisi
- - - - - - - - - - - - - - - - -
Jusu Lounela
 

 


Sony Music
Sony BMG Ohjelmamyynti

 
© Popgee Oy 2009