Menu

Miksi popmusiikki kuulostaa aina samalta?

Mitä yhteistä on Gloria Gaynorin hitillä I will survive ja Robbie Williamsin Supremellä? Ne kuulostavat yllättävän samalta. Saatatkin väittää harmissasi, että kaikki radiosta tuleva popmusiikki kuulostaa aina samalta. Et ole nimittäin väärässä, sillä kuulemamme musiikin on huomattu yksinkertaistuvan. Miksi sitten musiikkikappaleet kuulostavat varsinkin popissa yhä enemmän toisiltaan?

Koska se myy!

Wienin lääketieteellisen yliopiston uusi tutkimus on selvittänyt musiikin monimutkaisuuden ja albumin myynnin välistä suhdetta paljastaen, että yksinkertainen, tuttu musiikki myy parhaiten. Tutkimuksessa tarkasteltiin yli puolen miljoonan albumin ”instrumentaalista monimutkaisuutta.” Näytekappaleet vaihtelivat vuosilta 1955 vuoteen 2011, sisältäen 15 tyylilajia ja 374 yksilöllistä tyyliä. Kun eri albumeiden myyntiä vertailtiin, huomattiin myös, että monimutkaiset albumit myyvät vähemmän. Esimerkiksi ranskalaisen Daft Punkin vuoden 2013 albumi Random Access Memories myi Yhdysvalloissa vuoden aikana 922 000 kappaletta, kun taas vuoden myydyin albumi Justin Timberlaken The 20/20 Experience myi yli kaksi miljoonaa. Daft Punkin albumi oli kuitenkin musiikillisesti hyvin kunnianhimoinen ja monimutkainen, sillä sitä oli tekemässä 27 artistia. Albumi sisältää mm. laulun, joka koostuu 250 erillisestä äänielementistä.

Yleisenä sääntönä voisikin sanoa, että kokeellinen, monimutkainen musiikki myy vähemmän kuin tuttu ja yksinkertainen. Genrejen välillä tämä näkyy siten, että vaihtoehtoinen rock tai hip hop eivät ole yhtä suuria kaupallisia menestyksiä kuin euro house, disco ja pop rock, jotka seuraavat usein tiettyä kaavaa. Tutkijat ovat tulkinneet tämän niin, että musiikki tulee koko ajan enemmän ja enemmän kaavamaiseksi ja esimerkiksi uusia instrumentteja kokeillaan koko ajan entistä vähemmän. Toisaalta popmusiikki myös samankaltaistuu tyylien alhaisen vaihtelevuuden ja muusikoiden samanlaisen tason takia. Samankaltaistuminen ei kaikenlisäksi koske edes pelkästään vain sävelmää, vaan myös sanoitusten on huomattu muistuttavan yhä enemmän toisiaan! Esimerkiksi amerikkalaisesta countrymusiikista on tullut vuosien saatossa kielillisesti koko ajan homogeenisempää, joten suosituimmat aiheet ovatkin farkut, kaljan juominen ja rekat.

Koska tykkäämme siitä!

Ihmiset myös pitävät kappaleista, jotka kuulostavat samalta, mikä kehämäisesti aiheuttaa sen, että tuottajat suosivat tuttuutta uutuuden sijaan. Sitä kutsutaan nimellä ”mere exposure effect” eli mitä enemmän jollekin ärsykkeelle kuten samantyyppiselle musiikille altistuu, sitä enemmän se tulee tutummaksi ja sitä enemmän siitä pitää. Kyseessä on yleinen psykologinen mekanismi, joka saa ihmiset liittämään positiivisia ominaisuuksia tuttuun asiaan. Tämän takia 90% kaikesta musiikista, joita ihmiset kuuntelevat, ovat kappaleita, jotka he ovat jo kuulleet. Tässä piilee mielimusiikin voima, ja sitä hyödynnetään myös musiikin myynnissä. Toisaalta jos haluat haastetta, voit soittaa sinulle tuntematonta musiikkia toistolla, jolloin sekin alkaa kuulostaa paremmalta.

Haluatko kokeilla jotakin uutta samalla kun kuuntelet tuttua lempimusiikkiasi? Voit rentoutua monien nettikasinopelien seurassa, sillä tarjoamme sinulle Unibet bonuskoodin Suomessa.